sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sekalaista mukavaa

Tässä muutama juttu eri tekniikoilla ja teemoilla:

Ennen älypuhelimia....


Kukkien väri muuttaa mobilen luonnetta ajankohtaisemmaksi. Puuhelmi tms. painoksi alas.


Miniatyyrejä, satuhahmoja,....


"Ennen vanhaan", lampaiden lampola. Rakentakaa porukalla koko umpipiha!

Kevättä: tarlatan. huopa, liimailua...


Naulaamista: sabluuna apuna, nauloihin kierretään lanjaa, tästä tulossa kukkataulu...


Tikkutaloja voi rakentaa monenlaisia, joskus on tehty perinteisiä hirsitaloja, tällä kertaa modernimpia versioita. (Joskus laitoimme tuonnäköiset rakennelmat luokan kattoon mobileksi pyörimään.)

Lankanukkeja kansallispuku-teemalla.
Lankatonttu lienee se tavallisin malli.

Muutama söpöliini tässä:
aaltopahvinalle, tupsuhiiri ja perunan päälle märkähuovutettu hiirulainen (peruna on siis poistettu leikkaamalla huovutus auki, ja sen tilalle on laitettu vanua).





sunnuntai 12. tammikuuta 2014

lauantai 11. tammikuuta 2014

Ketjusilmukoita

Alaluokilla harjoitellaan aina niitä KETJUSILMUKOITA...


Kokemukseni mukaan monet lapset aivan rakastavat ketjusilmukkaketjujen laatimista ja joskus ei oikein tiedä, mihin ne kaikki sitten lopulta käytettäisi.

Keppareille suitsia, aamutakin vöitä......

MUSTEKALA: aika jännä otus...



Lumiukkoja ja lunta: tähän työhön kukin oppilas voi tehdä niin paljon tai vähän kuin omat taidot riittävät.




Tälle toukalle on tehty jalat solmimalla ketjusilmukkapätkistä. Vartalona on tekoturkissuikale. Pää on tehty sukkahousuympyrästä, jonka reunaan on etupistoilla ommeltu kiristysnaru, täytteenä jätelanganpätkiä tms. Tuntosarvet on paperinarua ja häntä pikkuinen lankapalmikko.


Monena vuonna luimme tarinan "Gulliverista lilliputtien maassa" ja teimme seinälle ison kuvan makaavasta Gulliverista, jota lilliputit sitten sitoivat maahan kiinni ketjusilmukkaköysillä. 


Useat erilaiset peikot ovat myös saaneet sekalaisen tukan tai mekon eri mittaisista ja värisistä ketjusilmukkapätkistä.

Taustapahville liimaten voi tehdä hyvinkin monenlaisia eläinhahmoja, tässä mallissa hiiri.

Lumipallo
 on tehty valkeista ketjusilmukka pätkistä, jotka uitettiin vesi-liima-seoksessa (50/50) ja käärittiin puhalletun vesi-ilmapallon ympärille.
Ennen kuivumista se vielä kieriteltiin kimalteessa...


Kalevalainen lintu
 on tällaisena opettajan tekemänä suorastaan tylsän näköinen verrattuna niihin erittäin monivärisiin, muotoisiin ja kuvioisiin tuotoksiin, joita silloiset oppilaat tekivät.....
Ja ihan joka kohtaa ei tarvitse täyttää ketjuillakaan...


Sormivirkkauksella tehtiin yhtenä vuonna 
AVARUUS / YÖTAIVAS tummansinisestä matonkuteesta
soirot roikkumaan seinälle (taustalle sininen huopa). 
Huovutettiin siihen vielä keltaisia tähtiä ja kokonaisuus oli aika upea...


Tällainen askartelunorkoista näperrelty luistelija sai pipon ja kaulaliinan ketjusilmukkaketjuista.
Hopeapahvi luokan seinään ja luistelijat radoilleen kisaamaan vaikkapa aina yhtä tärkeän kertotaulun osaamisesta... MAALI=osaa kaikki :o)




perjantai 10. tammikuuta 2014

Rati-riti-ralla-tuli talvi, halla

Pienikin osaa huovuttaa yksilöllisen ja tyylikkään Halla-taulun
johon itse Halla on tehty harmaalla. Nappien ompelua samalla... 

Talven tintit ruuan haussa. Sorminäppäryyttä vaativaan pikkuosien käsittelyä.






KALEVALAN VAKA-VANHA



Tämän hallaisan hahmon ulkomuoto on luotu leikkaamalla hopeapaperia; 
helmat sopivan liehuviksi vinottain leikatusta haitaritaitoksesta.





Erittäin perinteinen batiikki-tekniikalla tehty talvikuva;
valkoisella liidulla piirretään "näkymätön maisema", joka sitten sopivilla väreillä laveerataan esiin. 

Vesiväriteokset kannattaa laittaa painon alle vaikkapa yöksi, niin ne kuivuvat suoremmiksi; 
ei toki aivan märkinä... Reunoistaan liimattu, oikea vesivärilehtiö auttaa myös asiaa...

Alakuvassa on "pikkuisia sieviä alkuopetusaskarteluja", sorminäppäryyttä!

Kahdesta askartelupunoksesta saa lumiukon
isoon palloon yksi ja väli- ja pääpalloon toinen; pyöritellään spiraaleiksi.




Myös pahvista voi leikata spiraalipalloja lumiukon rakentamiseen.

Kolmas lumiukko on tehty ommellen  huovasta; ihan vain etupistoin, pallo kerrallaan. Vaativampi versio saadaan esim ompelemalla työhön oikeita nappeja. Ensin koristeet, sitten vasta laidat kiinni....

Pikkuhiihtäjä oli lasten mielestä mukava tehdä; paperimassavartalo ja kudosputkivaatteet tällä kaverilla. Myös ketjusilmukkaketjusta saisi toki komean villapaidan ja pipon. Näillä voisi pitää vaikka mäenlaskukisan...

Talvikin loppuu joskus. Riemukkaat kevään tuojat, leskenlehdet...


Ilotulitusta

Uuden vuoden alussa nautitaan valotulituksesta, ja lukukauden alkaessa usein muistellaan näkymiä:
Mustalle kartongille tiputellaan pulloväripisaroita, jotka sitten askartelutikulla levitetään tähdeksi. 
Kartonki on paras tausta, koska ohuempi paperi menee vielä enemmän ryppyyn...
Samalla tekniikalla voi tehdä myös esim kehäkukkasia

Kaapistani löytyi näinkin vanha ilotulituskuvaus;
haitaritaitos ja hiukan vinot leikkaukset hipsuihin, niin niistä tulee "kevyen runsaat".

tiistai 7. tammikuuta 2014

Lumi-aiheita

 Muutamia LUMI-aiheisia juttuja tässä:


Jälkiä hangella: darwi-massaa....

Leikatut lumitähdet on koottu rykelmäksi talviseen puuhun.

Perinteiset lumitähdet ovat aina kauniita ikkunoissa....
.... joskus myös ketjuna;
yhdestä A4 kopiopaperista saa leikkurilla näppärästi kuusi neliötä.
Väleissä on paperipilliä, alhaalla painona iso puuhelmi.

Lumipallot on tehty piirustuspaperista. Yhteen palloon tarvitsee 20kpl ympyröitä. Teimme ympyrät maalarinteippirullan sisärenkaan kokoisiksi, keskikolmio taittui pahvisabluunan yli....

Jokaisella lapsella on oma puu
johon talvella voi kasaantua tällaista lunta....


Tämä nyt vain haluaa mennä poikittain, SORI. 
Apupaperin aaltoreunaa pitkin väritellään värillisellä taululiidulla, sitten sormella levitetään.
Porot monistettuna valkoisella paperilla...



maanantai 6. tammikuuta 2014

Tervetuloa matkimaan

Blogiotsikkoon tuo  30v. tulee siitä, että tänä lukuvuonna teen luokanopettajaurallani tuota lukua. Tuntuu huimalta, mutta niinhän se onkin; pitkä aika. Ja edelleen tykkään tästä hommasta ja haluan jatkaa, uudistua, elää muutoksessa; etsiä ja löytää haasteita...
Mutta ennen kaikkea kannustaa muitakin opettajia jaksamaan ja löytämään homman hauskuuden, innostavuuden, vapauden, ....

Kuvis+kässä ovat itselleni erityisen mieluisia kouluhommia; ehkä jopa herkeämättömän motivaation lähde...
Nyt siis aloitan askartelukaappini siivouksen ja talletan vuosien varrella kerääntyneitä ideoita tänne.....

TERVETULOA matkimaan :o)
"Kurkkaa hangen alle"  on salaperäinen laatikko,....

















...jonka sisällä on...

...... "Mönkiäisten talvipesä",
jota jouluvalot sopivasti valaisevat.

Samalla tekniikalla voisi toteuttaa
"Salaperäisen planeetan"
"Satumetsän salamaailman"
"Maahisten synttärikemut"

....tai ihan mitä tahansa mitä sinä itse keksit!!!